FORUM 70 VUOTTA, AINA LIIKKEESSÄ!

Forum on 70-vuotias, mutta ei pysähdy. Helsingin keskustan keskus on täynnä kaupunkikulttuuria, musiikkia, liikettä ja liikkeitä. Tule mukaan juhlaan!

Vuonna 1952 vietettiin Helsingin Olympialaisia ja Helsingin kasvava keskusta sai uuden ajan airueeksi Kukon kortteliin kauppakeskus Forumin. Nykyisen ulkomuotonsa kauppakeskus sai vuonna 1985, kun Mannerheimintien ja Simonkadun risteykseen nousi ikoninen maamerkki, Forumin lasikulma. Vuosina 2012–2015 Forum loi jälleen nahkansa ja kasvoi entistä monipuolisemmaksi kaupunkikeskukseksi. Lasikulman takana tapahtuu aina ja nyt enemmän kuin koskaan!

Forumin juhlavuosi alkaa näyttävästi LUX Helsingin valotaideteoksen siivittämänä. Luvassa on paljon elämyksellistä ohjelmaa, tapahtumia ja mielenkiintoisia yhteistyökuvioita. Tervetuloa ihastelemaan esimerkiksi Forumin digitaalista juhlavuosinäyttelyä ja viihtymään festareille. Rakkaita asiakkaita hemmotellaan lisäksi tietysti myös syntymäpäiväjuhlilla ja -tarjouksilla.

Seuraa meitä somessa, niin pysyt ajan tasalla juhlavuoden tulevista tapahtumista ja ajankohdista!