
KUUMAA JUHLII UUTTA ALBUMIAAN HELSINGIN JÄÄHALLISSA HUHTIKUUSSA
Tulevaa keikkaa juhlistetaan 24.–28. lokakuuta Helsingin Forumissa sijaitsevassa KUUMAA Loungessa, jossa viikon aikana on muun muassa mahdollista tavata yhtye ja hankkia lippuja ennen virallisen myynnin alkua.
Vuoden suosituin popyhtye KUUMAA juhlistaa tulevaa albumiaan Helsingin jäähallissa ensi keväänä. Järjestyksessään kolmas albumi julkaistaan 19.4.2024, ja se kuullaan ensimmäistä kertaa livenä bändin toistaiseksi suurimmalla keikalla perjantaina 26. huhtikuuta 2024. Liput keikalle ennakkomyynnissä Forumissa torstaina 26. lokakuuta 17-20. KUUMAA Loungen ennakkomyyntiin on varattu erä kaikkia eri lippuluokkia. Liput myydään jonotusjärjestyksessä. Ostorajoitus 8 lippua / asiakas.
”Sadan keikan uskomaton vuosi on syventänyt rakkauttamme esiintymiseen entisestään. Klubien ja festarilavojen bäkkäreillä on kasvanut ajatus jostain isommasta livekokonaisuudesta: Miltä KUUMAA kuulostaisi ja näyttäisi suuren yleisön edessä? Nyt aika on kypsä. Uusi sivu kääntyyy levyjulkkarikeikalla, kolmannen albumin ensiesityksellä ja vanhojen kappaleiden ilotulituksella. Koetaan olevamme todella onnekkaita, kun saadaan kohdata kuulijamme näin ainutlaatuisissa puitteissa”, kommentoi yhtye julkistusta.
Historiallisen menestyksekkäästä vuodesta nauttinut KUUMAA on vilpittömyydellään lyönyt läpi koko kansan sydämiin. Yhtye on kiistaton kotimaisen kevyen musiikin suunnannäyttäjä, joka suuntaa määrätietoisesti kohti suomalaisen popmusiikin huippua.
Tulevaa keikkaa juhlistetaan 24.–28. lokakuuta Helsingin Forumin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa KUUMAA Loungessa, jossa viikon aikana on muun muassa mahdollista tavata yhtye ja hankkia lippuja ennen virallisen myynnin alkua, shoppailla ennen julkaisemattomia fanituotteita, sekä löytää kuumia yllätyspalkintoja.
Loungessa jaetaan päivittäin Vichyä yhteistyössä Hartwall Vichy Originalin kanssa.
KUUMAA Lounge
Helsinki, Forum 1. krs, Simonkadun sisäänkäynti
24.-28.10.2023 17-20
KUUMAA-merchshopissa ja ennakkolipunmyynnissä käyvät maksuvälineinä yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Tila ei valitettavasti ole esteetön, mutta loungen henkilökunta auttaa mielellään asioinnissa.
KUUMAA LOUNGE • AIKATAULU
TIISTAI 24.10.
Lounge ja merchpiste avoinna 17-20
Aarrejahti kello 18 ja 19
KESKIVIIKKO 25.10.
Lounge ja merchpiste avoinna 17-20
Aarrejahti kello 18 ja 19
TORSTAI 26.10.
Lounge ja merchpiste avoinna 17-21
KUUMAA: Ennakkomyynti 17-20
KUUMAA Meet & Greet kello 17 alkaen
PERJANTAI 27.10
Lounge ja merchpiste avoinna 17-20
Tule hakemaan KUUMAA-tatuointi!
Aarrejahti kello 18 ja 19
LAUANTAI 28.10
Lounge ja merchpiste avoinna 12-15
Tule hakemaan KUUMAA-tatuointi!
Aarrejahti kello 13 ja 14
Seuraa KUUMAA Loungen tapahtumia Instagramissa @kauppakeskusforum