Sony Music Summerfest 2024 X FORUM

Karim B, TUULI, Bee ja HUGO tähdittävät Sony Music Summerfest x Forum -ilmaisfestaria Helsingin Forumissa elokuussa.

Sony Music Finlandin ja kauppakeskus Forumin yhteistapahtuma järjestetään nyt jo kolmatta kertaa. Aiemmilta vuosilta poiketen tänä vuonna lavalle nousee peräti neljä suosikkiartistia.

Keskiviikkona 7.elokuuta kauppakeskus Forumissa nähdään neljä Suomen eturivin artistia, kun läpimurtoaan tekevä tulokasartisti Karim B, karismaattisena esiintyjänä tunnettu TUULI, tuplaplatinarajan viime syksynä julkaistulla Hupsis-debyyttialbumillaan ylittänyt Bee sekä lukuisista kulta- ja platinarajan ylittäneistä hittibiiseistään tuttu HUGO nousevat jo kolmatta kertaa järjestettävän Sony Music Summerfest lavalle. Lisäksi keikkojen välissä yleisöä viihdyttää kahden ensimmäisen Summerfestin suosikiksi noussut DJ Mumin.

Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton ja paikan päälle odotetaan edellisvuosien tapaan täysi kauppakeskuksellinen faneja suosikkiartistiensa esiintymisiä seuraamaan. Keikkojen lisäksi ohjelmassa on myös meet & greet -tilaisuudet jokaisen esiintyjän kanssa.

Lisätietoja tapahtumasta ja meet & greet -säännöt löydät osoitteesta: www.sonymusicsummerfest.fi

 

Sony Music Summerfest X Forum aikataulu:

Klo 14:00 –15:15 DJ Mumin

Klo 15:15 –15:30 Karim B

Klo 15:30 – 16:00 Karim B Meet & Greet - musiikista vastaa DJ Mumin

Klo 16:00 – 16:30 TUULI

Klo 16:30 – 17:00 TUULI Meet & Greet - musiikista vastaa DJ Mumin

Klo 17:00 – 17:30 Bee

Klo 17:30 – 18:00 Bee Meet & Greet - musiikista vastaa DJ Mumin

Klo 18:00 – 18:30 HUGO

Klo 18:30 – 19:00 HUGO Meet & Greet - musiikista vastaa DJ Mumin

Klo 19:00-20.00 DJ Mumin

Klo 20:00 Tapahtuma päättyy

 

Karim B: TikTok / Instagram

TUULI: TikTok / Instagram

Bee: TikTok / Instagram

HUGO: TikTok / Instagram

 

Yhteystiedot:

Sami Rikala / Sony Music Entertainment Finland

Puh. 0400 766 879

sami.rikala[at]sonymusic.com

 

Annaliina Vekkeli / Shopping Centre Forum

Puh. 020 431 3230

annaliina.vekkeli[at]sponda.fi